Twiittejä käyttäjältä @PaiviLaaksomies

maanantai 6. toukokuuta 2013

Munakoiso - ihana tuliainen Turkista ja kanakepakot nuotiolla

Piipahdimme yleisön ja kohderyhmän kanssa Istanbulissa. Odotukset ruuan suhteen olivat kovat ja osittain ne toteutuivatkin. Ottomaanien mausteinen mutta ei tulinen perintö tuli tarkistettua moneen otteeseen.

Valitettavasti keliaakikot saivat olla aika tarkkana. Leipä kuuluu joka paikkaan ja
vehnäjauhot myös.

Munakoiso on kuulunut ruokavalioomme ennenkin, mutta kyllä turkkilainen keittiö osaa valmistaa sen ylivertaisesti ja varioida todella monella tavalla. Esimerkiksi savustetusta munakoisosta tehty muussi melkein räjäytti tajunnan.
Lähteissäni ostin vielä paikallisen keittokirjan, jotteivat viinilehtikääryleet ja muutkaan herkut unohtuisi ruokavaliosta. Viikonloppuna kokeilin kirjan munakoisosalaatin ohjetta, joka toimi ainakin meillä kuin unelma. Kyseessä on kyllä enemmänkin pyre kuin salaatti, mutta väliäkös tuolla. Salaatin kylkeen grillasimme nuotiolla hiukan itämaiseen tyylin kanaa, joka onnistui myös yllättäen tosi hyvin. Molempia kannattaa kokeilla - ovat helppoja.

Tässä salaatin ohje  

Kaksi saman kokoista munakoisoa
puolikas valkosipuli
1-1,5 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl  hunajaa
Kourallinen silputtua tuoretta minttua

Pistele munakoisot haarukalla reikäisiksi ja kypsennä grillivastusten alla tai avotulella noin puoli tuntia. Laita puolikas valkosipuli kuorineen kypsymään samalla. Kääntele pihdeillä muutaman kerran, jotta saat koisot joka puolelta rakkuloille. Ota jäähtymään, kun tuntuvat joka puolelta kunnolla pehmeältä. Halkaise jäähtyneet munakoisot pitkittäin ja kaavi sisältö kulhoon. Purista ylimääräinen neste hyvin pois ja muussaa massaksi joko haarukalla tai terävällä veitsellä. Purista kypsät valkosipulikynnet kuorestaan massan joukkoon. Itse käytin lisäksi sauvasekoitinta, kunnes koisomassa oli riittävän sileää.
Lisää kunnon loraus hyvää oliiviöljyä ja jugurtti. Mausta massa sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Lisäsin vielä hunajaa pehmentämään makua, mutta kukin makunsa mukaan.

Laita puoleksi tunniksi kylmään ennen tarjoilua. Koristele tuoreella mintulla ja oliiveilla. Loraus oliiviöljyä vielä pintaan.


Itämaiset kanavartaat Raiviokorven tyyliin

Neljä broilerin rintafilettä paloiteltuna (2-3 cm paloiksi)
1 raastettu salottisipuli (banaaniversio)
2-3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl Worchesterkastiketta
1tl paprikajauhetta
1tl kanelia
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna 
suolaa
mustapippuria myllystä

Sekoita marinadi hyvin kanapalojen kanssa ja anna maustua niin kauan kuin on aikaa. Pujottele vartaisiin ja grillaa. Avotuli on tietty paras, mutta kukin omilla kujeillaan.