Twiittejä käyttäjältä @PaiviLaaksomies

lauantai 18. toukokuuta 2013

Maissia hiilloksella!

Hiillosmaissia
Kertokaa joku mikä h...tin järki on muoviin pakatussa esikypsennetyssä maississa! Miksi, oi  miksi koko kansa syö sitä ja vielä sanoo, että se on ihan hyvää. Ei ole. Jos ei grilliin löydy tuoretta maissia, älä syö maissia!

Onneksi pettämätön lähikauppa on tuonut suuren saavillisen mitä makeimpia pötkylöitä tarjolle. Hamstraushimo iski, kun pari viikkoa sitten hoksasin laarin.  Kahdeksan tähkää ja kaikki on syöty. Puolustukseksi sanottava, että sekä kohderyhmä ja koira valitsevat grillatun maissin makkaran sijaan. Aivan oikein - myös koira. Sillä on mahtavan tehokas tapa nyhtää tähkä tyhjäksi alta aikayksikön.

En yleensä ole kiinnostnut muiden ostoskärryjen sisällöstä, mutta maissinatsina en kuitenkaan voi olla nykyään huomaamatta noita muovimössöpötkyjä. Tekisi mieleni tehdä kuten noin kolmekymppinen mieshenkilö minulle tässä taannoin. Olin ostamassa pakattua leipäjuustoa ja pitelin kädessäni varsin tunnetun valmistajan tuotetta, kun takaa ilmestyi miehen käsi, nappasi paketin kädestäni, laittoi sen hyllyyn ja antoi toisen sen sijaan. "Toi ei kyllä oo mistää kotosin, mutta täson juuri se aito maku. Ja kun lämmittää, niin tulee just oikeen pehmee tulos- loistava rakenne". Kaveri puhui itsensä lämpimäksi ja otti itsekin samaa tavaraa. Uskoin. Jos joku on noin vahvasti asiaan vihkiytynyt ja tunteen palolla sanomaansa levittää, niin vähintä mitä voin tehdä on uskoa. Hyvää oli.

Maissiahan on Suomessa saanut tuoreena vasta kymmenisen vuotta. Sitä ennen olin vain lukenut kirjoista ja nähnyt elokuvissa kokonaisia maissintähkiä. Koulukeittiön herne-maissi-paprikaseoksella höystetty risotto ei ollut kuitenkaan ollut suuremmin maissin saloihin houkutellut.
  
Aloin ymmärtää maissia vasta, kun pääsin Kohderyhmän siipeilijänä yhdeksänkymmentäluvun lopussa Etelä-Afrikan tummassa yössä unelmien grillijuhliin. Siellä sain ensimmäisen kosketuksen limevoilla valeltuun ihanan makeaan grillimaissiin.
Siitä lähtien olen ollut koukussa. Tuontimaissi tuoreenakaan harvoin on niin makeaa, kuin maissin alkulähteillä, mutta ei haittaa. Kaupassa myllään kaikki paketit ja tarkistan, että valitsemassani on kaikkein pulleimmat jyvät, eikä tähkän kärki ole ikääntyneen näköinen. Sitä en vieläkään ymmärrä, miksi tähkät pitää kuoria puoliksi ja miksi ne on pakattava muoviin, mutta parempi niin kuin ei ollenkaan. Kotimaista maissia alkusyksystä saa kokotähkässä, mikä on hieno juttu. Tosin Suomen olosuhteissa se ei valitettavsti koskaan ole kovin makeaa.

Ameriikanserkkuni (pikkusellaisen) kodissa istuin 2000-luvun alussa heidän kuistillaan ilta-auringossa hänen vanhan äitinsä kanssa kuorimassa maissintähkiä  suvun kokoontumista varten. Vanha rouva (joka muuten luuli minua isonsiskoni äidiksi) ei ymmärtänyt miksi maissi pitäisi kuoria yhtään ennen kuin sen laittaa kattilaan. Maissia ostessaan hän vain hiukan kurkistaa yhden tähkän päästä nähdäkseen sen laadun. Mutta mikäpäs hänen oli viisastellessa, kun maissi haettiin naapurifarmarin pellon kupeesta ja syötiin samana päivänä.
Ameriikoissa olen myös saanut ensi kertaa maistaa ihanan kakkumaisen kuohkeaa maissileipää, joka itselläni ei vielä ole kovin hyvin onnistunut.
Ihana Butter and Sugar -lajike kuvassa

Rouva ei olisi varmasti tunnistanut Istanbulissa huhtikuussa Yleisön kanssa ostettua grillimaissia. Se näytti katukojussa hyvältä, mutta maistui puulta. Opimmehan, että myös maissi on sesonkituote. Luullakseni kyseessä oli kuivattu versio, joka sitten oli grillattu ja suolattu. Ei hyvää. Mutta saman kojun kastanjat kyllä.

Kotigrillissä tuoreen maissin voi heittää periaatteessa vaikka suoraan liekkien päälle. Se kestää tosi hyvin kuumuutta, mutta kannattaa jättää kuoret päälle ja laittaa kuoripuoli ensi nuotiota vasten ottaman kuumin hehku vastaan. Kun se on saanut kauniisti paahtuneen väri sen voi kuoria tiukalla väännöllä.

Maissia ei muuten kannata yrittää paloitella veitsellä, vaan kaikkein parhaiten se katkeaa napakalla väännöllä. Jyvätkin säilyvät ehjinä. Haluaako sitten valella voilla tai ei on makuasia. Tietenkin.