Kuten muutkin sienet, lampaankääpä on parasta tuoreena.
![]() |
Lohta voisi olla vähemmänkin. |
5 munaa
2,5dl maitoa
loraus kermaa
1 dl jauhoja
1/2 tl suolaa
valkopippuria
30 parmesanraastetta
Täyte
2-3 dl esikäsiteltyjä lampaankääpiä
1 rkl voita
makea sipuli
100 g tuorejuustoa
150 lämminsavulohta tai 100g kylmäsavulohta
reilusti tuoreyrttejä (persilja, timjami, korianteri, tilli - yhdessä tai erikseen)
Tee munakastaikina ja paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä noin 20 minuuttia 200 asteessa. Kumoa leivinpaperille hiukan jäähtymään ja odottamaan täyttämistä.
Kuullolta voissa esikäsiteltyjä sieniä (viipaloi tuore lampaankääpä noin 1/2 sentin viipaleiksi ja haihduta pannussa ylimääräinen neste pois. Silppua sienet pienehköiksi paloiksi) pannussa sipulisilpun kera kunnes sipuli hiukan laiskistuu. Suolaa ja pippuroi.
Notkista tuorejuusto ja lisää sienet, sipuli ja yritit. Sekoittele ja maista. Levitä täyte munakkaalle ja murentele savulohi tasaisesti täytteelle.
Rullaa ja laita tuorekelmussa, saumapuoli alaspäin jääkaappiin tekeytymään.
Sanomattakin varmaan selvää, että täytettä voi tuunata ihan loputtomasti: piparjuuri tai chili toimivat loistavasti ja pieni määrä täytteeseen käänneltyä kermavaahtoa juhlistaa lopputulosta.
Gluteeniton tästä syntyy ihan helposti jättämällä jauhot pois tai korvaamalla ne jollakin sopivalla.