Turskaa valkoviinikastikkeessa parsa-sokerihernesalaatin kera.

Turskaa valkoviinissä

Kohderyhmä sai syntymäpäivänsä aamuna esittää toiveen päivällisestä. Onneksi lähikauppa ei taaskaan pettänyt ja hienot tuoreet turskan selkäfileet päätyivät pannulle ja lopulta makoisiin suihin. Perinteisen perunan sijaan laitoin lisukkeeksi vihreästä parsasta ja sokeriherneistä tehdyn salaatin.

Parsaa ja sokeriherneitä

1/2 nippua vihreää parsaa
2 dl pieniä sokeriherneitä
sormisuolaa
sokeria
hyvää oliiviöljyä
tummaa balsamicoa
mustapippuria
kourallinen tilliä

Renssaa parsat (kuori, jos tarpeen ja poista kantaa sopivasti) keitä enintään neljä minuuttia suolatussa vedessä. Testaa rapsakkuus. Poista parsat ja laita kylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy ja vihreä väri säilyy. Laita sokeriherneet parsan keitinveteen ja kiehauta vain hetken - minuutti korkeintaan. Pyydystä herneet reikäkauhalla ja laita kylmään veteen parsojen seuraksi. 
Valuta jäähtyneet parsat ja pilko ne parin sentin pätkiksi. Leikkaa herneet kahtia. Lisää hiukan sokeria. Silppua kourallinen tilliä pieneksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa oliiviöljyn ja balsamicon kanssa. Varovasti balsamicon kanssa. 
Suolaa ja pippuria maun mukaan. Laita kylmään odottamaan kalaa.

Valkoviinikastike

salottisipuli hienoksi silputtuna
voita
2 dl valkoviiniä
suolaa, valkopippuria
kalafondia (pullosta)
1 dl vettä
ripaus cayennepippuria
ripaus sokeria
1tl sitruunamehua
loraus kermaa
(suurusta jos haluat hiukan paksumman kastikkeen)

Kuullota sipuli maltilla riittävässä voissa. Lisää (kuiva) valkoviini ja anna nesteen rauhassa tiivistyä puoleen. Lisää kalaliemi ja vesi. Ole varovainen suolan kanssa sillä fondit ovat aika suolaisia. Tässä vaiheessa voit halutessasi siivilöidä kastikkeen, mutta jos hienostelu ei kiinnosta - älä. Lisää pippuri, hiukan sokeria ja cayenne. Lisää kermaa maun mukaan ja tarkista maku. Hapokkuuden, suolan ja taustalla tuntuvan pehmentävän makeuden pitää tuntua tasapainoiselta. Tarvittaessa mukauta sitruunalla tai sokerilla. Pidä lämpimanä.

Turska

400-500g turskan selkäfilettä
suolaa ja valkopippuria
voita
oliiviöljyä

Varmista ruodottomuus, kuivaa file ja leikkaa annospaloiksi. Laita pannulle noin ruokalusikallinen voita ja saman verran oliiviöljyä. Laita fileet pannulle selkäpuoli alaspäin ja anna kypsyä keskilämmöllä turhaan häiritsemättä. Seuraa kypsymistä kalan leikkauspinnasta. Näet kypsymisen, kun läpikuultavuus alkaa muuttua kiinteäksi maidonvalkoisuudeksi.Anna kalan kypsyä ja saada rauhassa väri ja käännä vasta kun haluat viimeistellä kalan toiselta puolelta. Käytä lastaa ja käännä varovasti. Paista toiselta puolelta vain pari minuuttia. Kalan pitää sormella kevyesti painellessa tuntua suurinpiirtein siltä, kun peukalon lypsylihas, kun laitat (et purista) peukalosi ja etusormesi yhteen. Jos varovasti kurkistaessasi fileen sisään, näet lievää läpikuultavuutta paksuimmassa kohdassa, on file valmis.

Tarjoa ja nauti.

Ota sinä kuhaa!

Parikkalan Lohikontista on paljon muistoja, joista valtaosa varsin miellyttäviä. Rakkaan edeltämenneen vielä eläessä kesään kuului erottamattomana, enemmän tai vähemmän huuruisissa merkeissä, Parikkalanvierailu ja tietysti Lohikontti silloin,kun ruuanlaitto ei ketään kiinnostanut. 
Kesähelteinen lounas ulkona terassilla eräänä lauantaipäivänä on jäänyt elämään sanontana sellaistenkin mieleen, jotka eivät silloin olleet paikalla. Sen verran monta kertaa tarina on kerrottu. Kerrotaan vielä kerran.

Viereiseen pöytään istahti keski-iän mukavasti ylittänyt pariskunta, joka välittömästi ryhtyi tutkimaan ruokalistoja.

Siihen aikaan Lohikontin yksi suosituimmista annoksista oli Metsästäjänleipä, jota herra alkoi heti pyöritellä ajatuksissaan: Täällä tuo Metsästäjänleipä on kyllä aina niin hyvää - taidanpa ottaa Metsästäjänleivän, mutta ota sinä kuhaa!"
Rouva kiemurteli toisella puolella ja yritti väistellä kuhasuositusta parhaansa mukaan. "Onhan se kuha hyvää, mutta kun se metsästäjänleipä on täällä niin herkullinen, että kyllä minäkin taidan ottaa sen Metsästäjänleivän."
"Ei, ei - kuha on niin loistava kala ja sitä saa niin harvoin, että kyllä sinun kannattaa ottaa kuhaa. Minä otan Metsästäjänleivän"

Tässä vaiheessa naapuripöydässäkin aloimme kiinnostua keskustelusta. "Anna nyt sen ottaa Metsästäjänleipä!"

Pariskunta jatko loputtomalta kuulostavaa keskustelua leivän ja kuhan välillä, mutta lopulta rouva teki päätöksensä. "Kyllä minäkin otan Metsästäjänleivän"

Tarjoilija tuli ottamaan tilaukset ja herra teki tilauksen. "Minulle tulee se herkullinen Metsästäjänleipä, mutta rouvani ottaa kuhaa. Mutta pankaa merkille, että rouvani on allerginen kalalle, (pitkä tauko) ellei sitä ole paistettu voissa" Tauon aikana koko terassi pysähtyi hetkeksi pidättämään hengitystään, kunnes vitsin tylsäkö terä oli saavutettu. Rouva yritti vielä viimeisen kerran saada oman tilauksensa läpi mutta turhaan.

Meidän oli koko ajan vaikeampi olla puuttumatta keskusteluun ja myöskin vaikeuksia pitää miehiä paikoillaan. He olisivat mielellään käyneet selittämässä hiukan perusasioita naapuripöydässä. Muutama tuoppi oli poistanut ylimääräisen häveliäisyyden ja naapuripöydän herra oli suuremmassa vaarassa, kuin ymmärsikään. Nautiskeli Metsästäjänleivästään kehuskellen samalla vaimolleen miten tavattoman hyvää ja terveellistä se kuha oli, jota vaimo lautasellaan siirteli.


Vielä nykyäänkin, jos ravintolan listalla on kuhaa, minulta lipsahtaa kuin Pavlovin koiralta: Minä taidan ottaa metsästäjänleivän, mutta ota sinä kuhaa!

Turskaa valkoviinikastikkeessa, parsaa ja sokeriherneitä.

Meillä syödään tänään taas turskaa - ja ehkä alkuun peuracarpacio? Kohderymän syntymäpäivän kunniaksi.

Ohje seuraa...