Twiittejä käyttäjältä @PaiviLaaksomies

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Paistettua lohta ja tilli-piparjuuriquacamolea

Rakastan lohta. Norjalaisesta kassilohesta puhutaan
halveksuvasti, mutta ken on nähnyt ne kassit puhukoon sitten. Huikeissa Norjan vuonoissa olevat verkoilla rajatut altaat ovat jättimäisiä. Kalastusalus, joka lohia siltä pyytää, näyttää aivan jalkapallokentan reunalle parkkeeratulta tulitikkulaatikolta. Että se siitä kassista. Joka tapauksessa norjalainen kassilohi on hyvää. 

Lammasta odotellessa Kohderyhmä toivoi rapeaksi paistettua lohen nahkaa ja piparjuurikastikkeella. Sitä siis. Tai sinnepäin.





Paistettu lohi
400g tuoretta lohta ruodottamaksi nypittynä 
Suolaa ja valkopippuria
Voita ja oliiviöljyä paistamiseen.

Preparoi lohi. Suomusta ja leikkaa annospaloiksi. Kuivaa ja mausta kevyesti.
Laita pannuun rkl voita ja saman verran öljyä. Laita fileet pannulle nahkapuoli alas ja paista keskilämmöllä turhaan häiritsemättä. Anna lohen paistua yli puolenvälin (seuraa kypsymistä leikkauspinnasta). Kun lohi on menettänyt läpikuultavuutensa yli puolenvälin, käännä varovasti ja ota paistopinta lihapuolelle. ÄLÄ VARMISTELE SEN KYPSYYDEN KANSSA. Lohen pitää pysyä mehevänä ja olla vain juuri ja juuri kypsää. Jos lähdet varmistelemaan - pilalla. 

Tilli- piparjuuriquacamole

2 kypsää avocadoa
2 rkl silputtua tilliä
1 limen mehu
pieni salotti silputtuna
1 valkosipulinkynsi hienoksi silputtuna
1 pieni kypsä tomaatti
2 rkl raastettua tuoretta piparjuurta (tai 1 rkl tuubista)
(chiliä)
suolaa ja pippuria
Halkaise ja kuutioi avocado omassa kuoressaan. Purista limenmuhua päälle ja kauho lusikalla kulhoon. Lisää sipuli, valkosipuli, tomaatti ja sekoita varovasti. Älä muussaa. Raasta piparjuuri ja lisää silputtu tilli, suola ja pippuri. Sekoittele hellästi ja maista.  Laita jääkaappiin odottelemaan lohta.















Laita quacamole lautaselle pediksi lohelle ja nosta vastapaistettu
 lohi avocadon päälle. Lisää mieluisa lisuke ja täydennä sopivalla sitruunan-, tai limenlohkolla.

Meillä lisukkeena tänään tuorekurkku ja herneet persiljan kera seesamikastikeella.






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kokeile ja kommentoi!